torstai 1. syyskuuta 2016

VAIHTO-OMAISUUDEN HANKINTAMENON MÄÄRITTELY


Hankintamenoon luetaan hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuneet välittömät menot.

Muuttuvien menojen lisäksi hankintamenoon sisällytetään kirjanpitolaissa säädetyin edellytyksin myös hankinnan ja valmistuksen kiinteät menot. Tällöin puhutaan ”välillisistä menoista”. Kohtuullinen osuus hankinnan ja valmistuksen välillisistä menoista saadaan lukea hyödykkeen hankintamenoon siltä osin kuin nämä menot kohdistuvat tuotantojaksoon. Nämä välilliset menot on voitava selvittää kustannuslaskelman tai -laskelmien avulla.
Hyödykkeen tuotantoon kohdistettavissa olevan lainan korkomenot tuotantojaksolta saadaan lukea hankintamenoon.

Hankintamenon määrittämisen lähtökohtana on, että siihen sisällytetään kaikki menot, jotka on tarvittu hyödykkeen saamiseksi käyttövalmiiksi kirjanpitovelvollisen varastoon.

LÄHDE Rekola-Nieminen Leena Kirjanpitolaki käytännössä. Otavan kirjapaino Oy, Keuruu 2016.

Ei kommentteja: