keskiviikko 31. toukokuuta 2017

KORKEASUHDANNE ON PARHAILLAAN


Erilaiset luottamusindikaattorit ovat Suomessa olleet jo pitkään korkealla. Teollisuuden, rakentamisen ja palveluiden luottamusindeksit ovat olleet jonkin aikaa nousussa.

 Suomessa tuotanto oli jo helmikuussa kolmen prosentin kasvussa vuoden takaiseen verrattuna. Suurten yritysten liikevaihto on tilastokeskuksen mukaan kääntynyt kasvuun. Varsinais-Suomen talonrakennustöissä oli viime vuonna kolmanneksen nousu. Asuntolainat ovat pankeissa käyneet hyvin kaupaksi. Myös muita investointeja ollaan käynnistämässä. Korkotaso on Euroopassa edelleen epäluonnollisen alhaalla, joten yrittäjät ovat nähneet investoinnit mahdollisiksi.

Suomessa inflaatio on heräämässä kasvuun. Suomessa inflaatio oli helmikuussa 1,2 prosenttia ja se hiipui maaliskuussa 0,8 prosenttiin. Euroalueen inflaatio on vuosia maannut nollan tuntumassa ja välillä se on käynyt jopa pakkasen puolella. Inflaation piristyminen vaikuttaa viiveellä korkoihin. USA:ssa Fed on nostanut ohjauskorkoaan jo kolme kertaa. Euroalueen ja USA:n korkoeron revähtäminen liian suureksi aiheuttaa omat ongelmansa taloudelle. Niinpä koronnostoja euroalueellakin on odotettavissa

 Kansainvälinen valuuttarahasto IMF nosti hiljan maailmantalouden kuluvan vuoden kasvuennusteen 3,5 prosenttiin. Suomessakaan puolentoista prosentin kasvua ei voisi pitää yllätyksenä. Se olisikin tervetullut tällaisena korkeasuhdanteen aikana.

LÄHDE:    Hakanen, Pekka (2017) Nousukausi on täällä taas. Turun Sanomat 29.4.2017.

Ei kommentteja: